Little New York sijaitsee Oulun keskustassa Kauppurienkatu 26-28:ssa. Nimi Little New York ja paikan ulkoasu eivät ihan heti kerro mistä on kyse mutta sisään mennessä paljastuu, että ravintola tarjoilee aivan kohtuullista mexikolaista buffetia. Alla tarkemmin kokemuksistani Ravintola Little New Yorkissa.
Ruoka, 9
Little New Yorkin mexikolainen buffet on varsin kohtuuhintainen. Ainakin päiväsaikaan lounaille sen hinta on 9,90€. Hintaansa nähden valikoima on hyvä. Buffet sisältää runsaan salaattivalikoiman, lämpimiä ruokia sekä erilaisia mexikolaiseen buffetiin sopivia kääreitä. Voit siis koota annoksesi tortillaan, tacoon tai syödä ihan muuten vaan. Ruokajuomat, leivät ja jälkiruokakahvi kuuluvat myös hintaan.
Olen vieraillut Little New Yorkissa ajankohtina, jotka ovat olleet buffetin pidon kannalta haastavia eli hiljaisina päivinä ja lähellä sulkemisaikaa ja silti buffetin kaikki ruuat ovat olleet yllättävänkin tuoreita. Siitä kiitos ravintolalle. Mistään gourmetista tässä paikassa ei ole kyse mutta omassa kategoriassaan (mättölounaspaikka) ruoka on erittäin hyvää.
Palvelu, 9
Ystävällistä, maanläheistä ja konstailematonta.
Viihtyisyys, 8
Ravintola on sisustukseltaan aika karu. Ei sillä lailla trendikkäästi tarkoituksellisesti karuksi sisustettu vaan silleen kun on miettimättä kasattu vaan pöytiä tyhjään ravintolatilaan ja ripusteltu jotain seinille. Ravintolan tilat ovat sinänsä ihan ok kunnossa mutta jotenkin paikassa tuli sellainen fiilis, että ihan pikkurahalla ja aikaa panostamalla tuosta saisi niin paljon paremman. Jos ravintolaan käyttäisi viikonlopun täydelliseen perussiivoukseen, pintamaalaukseen, ja joku sisustamisesta ymmärtävä sisustaisi sitä pienellä budjetilla, siitä saisi varmasti paljon tunnelmallisemman.
Ravintola Oulu. Ahkeran ravintolakävijän arvosteluita Oulun ravintoloista. Lue lisää jos haluat tietää Mikä on Oulun paras ravintola?
torstai 8. lokakuuta 2015
perjantai 13. syyskuuta 2013
Yuki Sushi Oulu - Oulun parempi sushiravintola
Yuki Sushi Oulun keskustassa osoitteessa Torikatu 18 on alle vuoden ikäinen. Yuki Sushi on Oulun toinen sushiravintola Stockmannin talossa sijaitsevan Tomon lisäksi.
Ruoka 9+
Yuki Sushin lista on varsin monipuolinen ja parin käyntikerran perusteella sushit ovat myös hintaansa nähden laadukkaita. Oikeastaan sanoisin suomalaisella mittapuulla erittäin hyvä sushiravintola.
Palvelu 9
Palvelu on vaivatonta ja mutkatonta. Oikeastaan Yuki Sushin palvelusta minulla ei ole mitään pahaa kokemusta mutta kymppiä en anna siksi, että omat tilaukseni ovat olleet sen verran simppeleitä, että niistä palvelun on pitänytkin sujua kivuttomasti.
Viihtyisyys 9
Siisti, valoisa ja mukava kompakti ravintolasali. Ravintolan hintatasoon ja laatuun sekä tyyliin erittäin sopiva ja hyvä kokonaisuus.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Ravintola Hella - Oulun parhaimmistoa illallispaikaksi
Ravintola Hella sijaitsee aivan Oulun keskustan alueella Isokadulla (Isokatu 13). Ravintola Hella ei ole mitenkään liian iso mutta pieni ravintolasali sopiikin erinomaisesti lämpimaan ja kotoisaan tunnelmaan mitä ravintolaan on tavoiteltu.
Ruoka 9+
Olen asioinut Ravintola Hellassa viitisen kertaa eikä yksikään suoritus ole sisältänyt merkittävää moitittavaa. Kympin ravintolaksi ruokalista voisi olla haastavampi ja persoonallisempi. Ravintolan konsepti on enemmänkin perinteisiä ruokia hyvin tehtynä eikä keittiössä kikkailla liikaa.
Palvelu 9+
Asiantuntevaa, ystävällistä ja positiivisella tavalla hieman perinteikästä palvelua. Ravintola Hellassa asioidessa välittyy positiivisena aito kiinnostus asiakkaiden viihtymiseen.
Viihtyisyys 8+
On kai tietyllä tavalla positiivista, että viiden käyntikerran jälkeen mieleeni ei ole jäänyt mitään erityistä Hellan sisustuksessta tai interiööristä muutenkaan. Konservatiivinen sisustus sinänsä sopii ravintolan tyyliin erinomaisesti mutta kun paikka ruokansa tasoltaan on selkeästi ketjupaikkoja paremmalla tasolla voisi sitä tuoda enemmän esiin myös ravintolasalin sisustuksessa.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Grill It! Oulu - Hieno paikka mutta ruoka ei hintansa arvoista
Grill It! on oululainen aivan keskustassa sijaitseva S-ryhmän ravintola. Grill It sijaitsee samassa kiinteistössä alakerrassa olevan Vanha Paloasema -baarin kanssa. Molemmat ovat erittäin viihtyisiä ja miellyttäviä paikkoja mutta valitettavasti Grill It ei ruokansa puolesta vakuuttanut minua.
Ruoka 6
Vieraillessani Grill It! Oulussa tarjolla oli paika normaali ruokalista ja joku sen hetkinen sesonkilista. Tarjoilija suositteli sesonkilistaa tai sitten päälistalta lohta, johon sitten päädyinkin. Grillattu lohi ja pinot noir -kastike oli hinnaltaan 22,50€ eli annokselta olisi lupa odottaan jotain muuta kuin ABC:n lohiannos. Valitettavasti annos oli huonompi kuin monet ABC-annokset. Ensiksikin lohi oli jo koostumukseltaan epämiellyttävän limainen ja mureneva aivan kuin lohikimpale olisi ollut valmiina jo lounaasta asti (lohta oli tarjolla samana päivänä lounaaksi). Maultaan lohi oli erittäin mauton. Lämpötilaltaan lohi oli lämmin mutta lisukkeena olevat juurekset olivat ehtineet jäähtymään jo haaleiksi. Tätä kokonaisuutta ei enää pelastanut se, että pinot noir -kastike oli ihan maukasta. Kokonaisuutena annos ei vastannut lainkaan paikan tavoittelemaa tasoa parempana S-ryhmän ravintolana.
Palvelu 7-
Saapuessani Oulun Grill It! -ravintolaan se oli lähes tyhjä. Paikalla oli kaksi seuruetta ja töissä kaksi tarjoilijaa. Tästä huolimatta kesti todella pitkään ennen kuin kumpikaan tarjoilija suvaitsi tuoda ruokalistaa. Palvelu oli periaatteessa ystävällistä mutta palvelun hitaus ja surkeaksi osoittautuneen lohiannoksen suosittelu laskee selvästi pisteitä.
Viihtyisyys 9+
Grill It! on tiloiltaan erittäin viihtyisän oloinen ravintola ja ehkä siksi juuri ruuan heikkolaatuisuus jäi harmittamaan. Paikka vaikuttaisi sellaiselta, jonne voisi olla hauska tulla viettämään iltaa ja jatkamaan sitten alakerrassa olevaan Vanha Paloasema -baariin. Ruoka ja palvelu kuitenkin vaatisivat melkoisia lisäpanostuksia.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Tomo Sushibar Oulu arvostelu - Pieni ja toimiva
Tomo Sushibar löytyy Oulun keskustan Stockmannin 4 kerroksesta. Tomo Sushibar voisi olla tilavampikin mutta ilmeisesti tavaratalosijainti rajoittaa paikan kokoa.
Ruoka 8
Japanilaisissa sushiravintoloissa paljon asioineet saanevat Oulun Tomo Sushibarista varsin hyvän kuvan jos sanon, että sen valikoimaan kuuluvat kalasusheista ne tavallisimmat perussushit ja kasvissusheissa valikoima on ehkä hieman monia peruspaikkoja laajempi. Olen vieraillut Tomo Sushibarissa osa susheista on tehty etukäteen valmiiksi ja osaa tehdään tilauksen mukaan. Laatu oli keskinkertaisuuden parempaa päätä. Tavarataloravintoloiden kategoriassa kuitenkin parempaa kastia.
Palvelu 7+
Tomo Sushibarin palvelu on ollut varsin ilotonta ja eleetöntä mutta toimivaa peruspalvelua. Sen pisteitä vielä hieman laskee se kerta kun lähellä sulkemisaikaa menin Tomo Sushibariin syömään ja tilausta sanoessani tarjoilija ehdotti minulle toista annosta, koska niitä heillä olisi sopivasti valmiina. Ymmärrän kyllä, että he halauavat myydä valmiiksi tehdyt asiakkaille loppuun mutta tyylikästä se ei ollut.
Viihtyisyys 8
Tavaratalosijainti asettaa paikalle selvästi melkoiset rajoitteet mutta ne huomioiden paikka on aivan siisti ja mukava. Tilaa ei ole liikaa.
Ravintola Pannu arvostelu - Rennompi kellariravintola Oulun keskustassa
Ravintola Pannu Oulun keskustassa Kauppurienkadulla Stockmannin kellarissa ei komeile pramealla sisäänkäynnillä. Pienestä Stockmannin sivuoven luona olevasta portaikosta pääsee kuitenkin varsin kelvolliseen ja viihtyisään kellariravintolaan aivan Oulun ydinkeskustassa. Ravintola Pannu on ilmeisesti samaa perhettä aiemmin arvostelemani Ravintola Puistolan kanssa. Ravintola Puistola arvostelu löytyy linkistä.
Ruoka 9
Ravintola Pannun ruoka on rennompaan kellariravintolahenkeen hyvin sopivaa ja maukasta. Pannupizzat ovat erinomaisia ja samoin maistamani liha- ja kalaruuat. Alkupalasalaatin nouto tarjoilupöydästä sopii ravintolan rennompaan henkeen.
Palvelu 9+
Pirteää, ystävällistä ja miellyttävää on paikan palvelu ollut aina siellä vieraillessani. Ruuhka-aikoina palvelua on hetken joutunut odottamaan ja tarjoilijoiden joukossa on välillä ollut kokemattomampiakin tarjoilijoita mutta hekin ovat aina saaneet asiat hoidettua ripeästi.
Viihtyisyys 8+
Ravintola Pannu on viihtyisä mutta ehkä hieman persoonaton kellariravintola sisustukseltaan.

Ravintola Istanbul Oriental Oulu arvostelu - Pienellä loppusilauksella hyvästä erinomaiseksi
Ravintola Istanbul Oriental Oulun Kauppurienkadulla aivan Oulun Stockmannin kupeessa on hyvä ravintola. Oikeastaan paikasta jää mieleen, että aivan pienin loppusilauksin tässä saattaisi olla jopa erinomainen ravintola. Palaan näihin loppusilauksiin myöhemmin.
Ruoka 9+
Ravintola Istanbul Orientalin ruoka on pääsääntöiseti erinomaista. Ravintolan hintataso asettaa kuitenkin riman sen verran korkealle, että annosten pienetkin kauneusvirheet saattavat alkaa ärsyttämään asiakasta. Omien kolmen käyntikertani perusteella sanoisin, että ravintolan pääruuat ovat erinomaisia ja vastaavat paikan hintatasoa mutta alkuruokien ja jälkiruokien osalta on joskus tullut mieleeni, että onko hintataso viritetty liian korkealle.
Palvelu 9
Ravintola Istanbul Orientalin palvelu on ollut aina erittäin ystävällistä ja useimmiten ihan asiantuntevaakin. Aluksi koin hieman hämmentäväksi pöydillä olevat palvelunapit, joilla tarjoilijan voi tilata pöytään. Pienessä kalliimmassa ravintolassa, jonka ravintolasali on pieni, tämä tuntuu hieman oudolta. Pian minulle kuitenkin selvisi, että palvelu näyttää toimivan ihan hyvin ilman tuota nappiakin eikä sitä kukaan ravintolassa tuntunut käyttävän.
Viihtyisyys 9
Ravintola Istanbul Oriental on viihtyisä pienehkö turkkilaiseen tapaan sisustettu ravintola. Ravintolan lamput ovat persoonalliset ja hyvin turkkilaiseen sisustukseen sopivat. Jos ravintolan hintataso olisi 15% edullisempi sanoisin paikan sisustusta erinomaiseksi. Nyt kun hintataso viittaa todella korkeatasoiseen paikkaan, voisi sisustuksessakin olla enemmän laadukasta leimaa luovaa henkeä.
Yhteenvetona Ravintola Istanbul Oriental on erittäin hyvä ravintola mutta sen hintataso on sen verran korkea, että odotuksiin nähden jää kuitenkin hieman vaisu olo. Ravintolan hintojan pitäisi hieman leikata tai sitten pienillä sisustuksen, palvelun ja erityisesti alkuruokien ja jälkiruokien tason nostolla paikan henkeä pitäisi nostaa hintatasoa vastaavaksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)